Tosiaan, olen käynyt koneella minimaalisen vähän viimeaikoina. On ollut mukamas niin paljon muuta. No, oli meillä vieraita muutaman päivän, eikä niin harvinaislaatuista tapahtumaa viitsinyt tuhlata koneella nökötykseen.

Ja näin kevään korvilla katse harhailee koneen ruudulta ikkunaan, eivätkä ajatukset pysy kasassa. Loppuisi tuo sade, niin jaksaisi lähteä ulos.

Minulla on jotenkin rauhallisen energinen olo. Olo tuntuu varmalta ja luottavaiselta ja olen tehnyt paljon sellaisia asioita, joiden tekemistä vältän yleensä viimeiseen asti. Monesti mieleni ailahtelee kohmeisesta passiivisuudesta ja turhan märehtimisestä ylenpalttiseen iloon ja tarmokkuuteen, jolloin olen varma siitä, että kaikki onnistuu. Nyt tunnen olevani melko tasapainossa, tyyni ja valmis tekemään asioita elämäni eteen.

En saa taaskaan mitään järkevää sanottavaksi. Mieleni ammottaa tyhjyyttään. Ihan hyvällä tavalla.

Voisin lukea Peppi pitkätossun tarinan taas. Se on minun voimakirjani=)

-Kyllä täällä poliisia tarvitaan, sanoi Peppi. -Jonkunhan on katsottava, että polkupyörät on kunnolla pysäköity väärin.

-Voi kurjaa, sanoi Peppi ja puri toista palmikkoaan. Voi surkeus! Enkä minä pääse mukaan vain sen takia, etten käy koulua! Aivan kuin ihmistä voisi kohdella miten tahansa vain siksi, ettei hän ole käynyt koulua ja oppinut kertomustaulua.

-En missään nimessä olla oikke hieno valkoinen prinsessa, sanoi Peppi murteellisella kurrekurrekud-kielellä. -Mine olla suurin piirtein vain Peppi Pitkätossu, ja mine viis veisata koko valtaistuin.