Mietin kuumeisesti, mikä olisi tämän päivän tarina. Näin jotain jotain kummallista unta liittyen leffaan, jonka katsoimme eilen. Hugh Grantin tähdittämä komedia yhdeksän kuukautta. Samaa linjaa, joita riittää amerikoissa kaksitoista tusinaan. Mutta se oli ihan okei, emmehän me mitään laadukasta halunneetkaan. Vain jotain tyhjänpäiväistä, jonka tärkein tehtävä on vain olla taustamölynä, kun nautimme yhdessäolosta. Kuitenkin lopussa leffa yllätti positiivisesti ja ylilyöty hervoton huumori teki tehtävänsä.

- Minun täytyy ostaa klitoris!

Ei tuollaiselle älyttömyydelle voi kuin nauraa = )

Kuitenkin, tuon leffan etovanromanttisen loppuhuipennuksen siivittämänä, palaan tämän päivän kertomukseeni, joka yllättäen kertoo ensi-ihastuksestani.

Kun olin pieni, asuimme ihanassa, hyvin vanhassa rivitalossa. Se oli kaunista, joskin siihen aikaan levotonta seutua, ja siellä asui paljon lapsia. Siellä oli paljon tutkittavaa ja paikkoja joissa seikkailla, ja silloin päivät tuntuivat loputtoman pitkiltä.
Kerran pihapiirin rauhan rikkoi muuttoauto, joka pölähti tyhjän naapuriasuntomme oven eteen. Kiersimme lasten kanssa pihapiiriä, käyden loppumattomia keskusteluja siitä, keitä sinne muuttaisi. Kurkimme ikkunoista ja ihmettelimme sinikeltaista lippua, joka oli laitettu olohuoneen ikkunalaudalle. Ruotsalaisia, osasin päteä seuraavana päivänä, kun olin äidiltä urkkinut. Luultavasti suomenruotsalaisia, ihan niin kuin minunkin äitini.
Pian pihapiiriin oli tunkeutunut vieras tyttö, minua monta vuotta vanhempi. Se hölkkäsi ristiin rastiin talojen välissä ja kummastelimme sen käytöstä. Hienohelmaksi joku sen nimesi, nirppanokka kulki aina nenä pystyssä.

Ajan kuluessa puolin ja toisin, ystävystyimme, mutta se ei ole tärkeää tämän tarinan kannalta. Tärkeintä on se, että tällä tytöllä oli pikkuveli, ottoveli, oikeammin. Sellainen hintelä, kiukkuinen ja huumorintajuinen. Tämäkin minua tietysti paljon vanhempi, mutta mitäpä pieni tyttö sellaisista.

Hän oli kärkäs suuttumaan ja aina vaikeuksissa. Luultavasti aistin silloin hänessä sitä samaa, minkä tunsin itsessäni, hän oli eksyksissä ja ulkopuolinen, eikä tuntenut olevansa tärkeä heille, joita hän eniten rakasti. Huomasimme viihtyvämme hyvin yhdessä, ikäerostamme huolimatta. Nauroimme samanlaisille asioille, viihdyimme itseksemme, emmekä juurikaan arvostaneet hienoja leluja tai suosituimpia muoti-ilmiöitä.

Tykkäsimme kävellä junaradoilla ja kiipeillä kallioille, synkät ja vaaralliset paikat kiehtoivat meitä ja rakastimme tarinoita. Olimme uhkarohkeita rämäpäitä, jotka rakastivat seikkailuja ja tutkimusretkiä.

Aina kun hän oli unohtanut avaimensa kotiin ja vaelteli päämäärättömästi pihalla, suostuttelin hänet meille rakentamaan legoilla. Hän ei tykännyt, että meidät nähtiin yhdessä, olinhan minä vain pikkulikka.

Lähellä niitä autiotaloja oli suuri kuusi, jonka riippuvat oksat ylettyivät maahan asti. Rungon ympärille jäi runsaasti tilaa ja se oli kuin luotu salaiseksi piilopaikaksi. Sinne tuo poika kuljetti minulle pieniä lahjoja, jotka saivat pienen sydämeni vavahtelemaan ihastuksesta. Messinruuveja, sellaisia suuria nauloja, joilla kiinnitettiin rataspuita, pieniä aarteita, joita hän oli löytänyt autiotaloista. Harmi, että olen kadottanut ne kaikki vuosien saatossa…

Kuten monilla suurilla rakkaustarinoilla, on tälläkin perin surullinen loppu. Pojan ottovanhemmat huolestuivat hänen ja tyttärensä vauhkoontuneesta käytöksestä ja he muuttivat pääkaupunkiseudulle kohti parempia psykiatrisia palveluja, enkä nähnyt häntä enää.

Muistan hyvin selvästi tragedian huipennuksen, kun katselin ikkunasta heidän autonsa loittonevan viimeistä kertaa ja olin hyvin, hyvin murheellinen siitä, etten ollut sanonut hänelle, etten olisi halunnut joutua eroon hänestä. Sinä iltana kerroin parhaille ystävilleni olleeni ihastunut häneen.

Arvatkaa vain, kuinka paljon minua kiusattiin siitä = ) Mutta en minä silloin jaksanut kiinnostua muiden mielipiteistä, se vaihe tuli paljon myöhemmin…

Olisi niin mukavaa tietää mitä hänelle kuuluu nykyisin. Onko hän saanut käännettyä elämänsä kohti aurinkoa, kuten olen itse tehnyt, vai onko hän jättäytynyt menneisyytensä varjoon.